Viimeisimmät tekstit

Puheenvuoro Porvoon hyvinvointikertomuksesta vuosille 2021-2025

Puhe pidetty valtuuston kokouksessa 23.2.2022 Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut sekä muut kuulijat, Moni asia hyvinvointikertomuksen mittareiden mukaan on mennyt parempaan suuntaan Porvoossa. Näistä esimerkkejä ovat mm. koettu elämänlaatu sekä koulutustasoindeksi. Valitettavasti moni mittari näyttää kuitenkin muutoksesta huonompaan. Haluaisin nostaa näistä muutaman esille, ja muistuttaa meitä päättäjiä siitä, että konkreettisia toimia tarvitaan. Liikalihavuus Porvoossa on nousussa,…

Valtuustopuhe aloitteesta koskien nuorisovaltuuston läsnäolo- ja puhe-oikeutta kaupunginhallituksen kokouksissa

Puhe pidetty valtuuston kokouksessa 23.2.2022 koskien tekemääni aloitetta Porvoon nuorisovaltuusto tekee äärimmäisen tärkeää työtä, jotta nuorten ääni saadaan kuuluviin päätöksenteossa. Luin nuvan viime vuoden toimintakertomuksen läpi, jossa oli paljon tärkeitä tapahtumia. Nuva järjesti esimerkiksi kuntavaalipaneelin, osallistui “Auton vapaapäivä” –tapahtumaan sekä teki kannanoton nuorten mielenterveydestä. Paljon tärkeitä asioita nuorten hyvinvoinnin sekä vaikuttamismahdollisuuksien edistämisen eteen. Meidän tulisi…

Puheenvuoro Rip Lintsi -tapahtumassa

Moikka kaikille, Mahtavaa päästä seuraamaan tätä tapahtumaa ja kaikkia huippumahtavia esityksiä täällä. Mä oon Vilhelmiina Eskola, Porvoon kaupunginvaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen. Ollaan kokouksissa puhuttu bändikämpistä sekä niiden tärkeydestä. Oon erittäin iloinen siitä, että päättäjillä sekä Porvoon kaupungilla on yhteinen tahtotila löytää uudet tilat treenaamista varten. Mä oon ite vieraillut Lintsin bändikämpillä muutaman kerran, koska useampi…

Valtuustopuhe Porvoon harrastamisen mallista

Puhe pidetty Porvoon kaupunginvaltuuston kokouksessa 17.11.2021. ”Hyvät valtuutetut ja muut kuulijat – etenkin porvoolaiset lapset sekä nuoret, Laitoin tänään Porvoon Roller Derby -joukkueen paidan päälle, koska haluan puhua tärkeästä asiasta eli harrastuksista. Muistan itse nuorempana, kuinka viikon kohokohtia olivat tanssitunnit. Sain sitä kautta paljon kavereita sekä tekemistä koulupäivien jälkeen. Kokeilin useampaa harrastusta, jalkapalloa, roller derbyä,…

Lataa…

Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.