Puheenvuoro Porvoon hyvinvointikertomuksesta vuosille 2021-2025

Puhe pidetty valtuuston kokouksessa 23.2.2022 Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut sekä muut kuulijat, Moni asia hyvinvointikertomuksen mittareiden mukaan on mennyt parempaan suuntaan Porvoossa. Näistä esimerkkejä ovat mm. koettu elämänlaatu sekä koulutustasoindeksi. Valitettavasti moni mittari näyttää kuitenkin muutoksesta huonompaan. Haluaisin nostaa näistä muutaman esille, ja muistuttaa meitä päättäjiä siitä, että konkreettisia toimia tarvitaan. Liikalihavuus Porvoossa on nousussa,Jatka lukemista ”Puheenvuoro Porvoon hyvinvointikertomuksesta vuosille 2021-2025”

Valtuustopuhe aloitteesta koskien nuorisovaltuuston läsnäolo- ja puhe-oikeutta kaupunginhallituksen kokouksissa

Puhe pidetty valtuuston kokouksessa 23.2.2022 koskien tekemääni aloitetta Porvoon nuorisovaltuusto tekee äärimmäisen tärkeää työtä, jotta nuorten ääni saadaan kuuluviin päätöksenteossa. Luin nuvan viime vuoden toimintakertomuksen läpi, jossa oli paljon tärkeitä tapahtumia. Nuva järjesti esimerkiksi kuntavaalipaneelin, osallistui “Auton vapaapäivä” –tapahtumaan sekä teki kannanoton nuorten mielenterveydestä. Paljon tärkeitä asioita nuorten hyvinvoinnin sekä vaikuttamismahdollisuuksien edistämisen eteen. Meidän tulisiJatka lukemista ”Valtuustopuhe aloitteesta koskien nuorisovaltuuston läsnäolo- ja puhe-oikeutta kaupunginhallituksen kokouksissa”

Puheenvuoro Rip Lintsi -tapahtumassa

Moikka kaikille, Mahtavaa päästä seuraamaan tätä tapahtumaa ja kaikkia huippumahtavia esityksiä täällä. Mä oon Vilhelmiina Eskola, Porvoon kaupunginvaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen. Ollaan kokouksissa puhuttu bändikämpistä sekä niiden tärkeydestä. Oon erittäin iloinen siitä, että päättäjillä sekä Porvoon kaupungilla on yhteinen tahtotila löytää uudet tilat treenaamista varten. Mä oon ite vieraillut Lintsin bändikämpillä muutaman kerran, koska useampiJatka lukemista ”Puheenvuoro Rip Lintsi -tapahtumassa”

Valtuustopuhe Porvoon harrastamisen mallista

Puhe pidetty Porvoon kaupunginvaltuuston kokouksessa 17.11.2021. ”Hyvät valtuutetut ja muut kuulijat – etenkin porvoolaiset lapset sekä nuoret, Laitoin tänään Porvoon Roller Derby -joukkueen paidan päälle, koska haluan puhua tärkeästä asiasta eli harrastuksista. Muistan itse nuorempana, kuinka viikon kohokohtia olivat tanssitunnit. Sain sitä kautta paljon kavereita sekä tekemistä koulupäivien jälkeen. Kokeilin useampaa harrastusta, jalkapalloa, roller derbyä,Jatka lukemista ”Valtuustopuhe Porvoon harrastamisen mallista”

Seksuaalinen häirintä ei ole koskaan uhrin vika

Teksti julkaistu Facebookissa 5.10.2021. ”Viime viikolla somessa käytiin keskustelua nuorten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä. Asian saama huomio on aiheellista, sillä vuoden 2021 kouluterveyskyselyn tuloksista tulee ilmi, että nuorten kokema seksuaalinen häirintä on kasvanut viime vuosien aikana. Vuonna 2021 8. ja 9. luokkalaisista tytöistä 42% kertoo kokeneensa häirintää puhelimessa tai netissä vuoden aikana. Vuonna 2019 vastaava lukuJatka lukemista ”Seksuaalinen häirintä ei ole koskaan uhrin vika”

Puhe valtuustossa maksuttomista menkoista

Puhe pidetty Porvoon kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.10.2021. ”Hyvä puheenjohtaja, kanssavaltuutetut sekä kuulijat, Kuukautisköyhyys on kehittyvien maiden lisäksi todellinen ongelma myös Suomessa. Kuukaudessa menkkoihin kuluu rahaa muutamasta eurosta jopa kymmeneen euroon. Lisäksi rahaa voi mennä myös särkylääkkeisiin. Usein ratkaisuksi ehdotetaan kuukuppia, mutta se ei valitettavasti sovi kaikille eikä esimerkiksi asunnottomilla ole mahdollisuuksia sen puhdistamiseen. Ongelma on vahvastiJatka lukemista ”Puhe valtuustossa maksuttomista menkoista”

Valtuustoaloite maksuttomista menkoista

Jätin syyskuussa yhdessä Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän kanssa valtuustoaloitteen koskien maksuttomia menkkoja. Kenenkään ei tulisi joutua tilanteeseen, jossa täytyy valita käyttääkö rahansa ruokaan vai kuukautissuojiin. ”Kuukautissuojien korkea hinta aiheuttaa taloudellista epätasa-arvoa. Kuukautisköyhyys vaikuttaa etenkin nuoriin sekä vähävaraisiin henkilöihin. Kenenkään ei tulisi joutua tilanteeseen, jossa täytyy valita käyttääkö rahansa ruokaan vai kuukautissuojiin. Kuukautisvälineiden korkean hinnan lisäksi kuukautisiin liittyyJatka lukemista ”Valtuustoaloite maksuttomista menkoista”

”Musta ei ikinä tule poliitikko”

Kuntavaaleihin on aikaa 2 kuukautta ja 8 päivää. Odotan innolla vaalipäivää, mutta samalla oon vähän haikein fiiliksin että aika kuluu näin nopsaan! On jännittävää olla ekaa kertaa ehdokkaana, ja oonkin miettinyt viime päivien aikana niitä syitä, miksi päätin lopulta lähteä politiikkaan mukaan.  Mä seurasin pienenä vierestä, kun iskä ramppas kokouksissa, puhui automatkoilla handsfreen kautta tylsänJatka lukemista ””Musta ei ikinä tule poliitikko””

Aloite koskien anonyymiä rekrytointia

Ehdotan, että anonyymiä rekrytointia kokeillaan Porvoossa.  Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on parantaa työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua sekä lisätä moninaisuutta. Anonyymissä rekrytoinnissa työhakemuksista piilotetaan tieto hakijan nimestä, sukupuolesta sekä iästä. Myös tieto hakijan osoitteesta tai äidinkielestä on mahdollista piilottaa. Anonymiteetti säilyy työhaastatteluun asti. Työnhakijalla on mahdollisuus kysyä lisätietoja hakuprosessin aikana yhteyshenkilöltä, joka ei ole rekrytointia johtava henkilö.  AnonyymilläJatka lukemista ”Aloite koskien anonyymiä rekrytointia”

Demokratiaa ei voi pitää itsestäänselvyytenä

Luulin, että vuodesta 2021 tulee edellisvuotta parempi, mutta huonolta näyttää ainakin tämän päivän tapahtumien perusteella.Washingtonissa Trumpin kannattajat ovat tunkeutuneet kongressiin sisälle vastustaakseen vaalitulosta. Kaupunkiin on asetettu ulkonaliikkumiskielto ja tilanne on kaoottinen. Samaan aikaan Donald Trump reagoi Twitterissä käynnissä oleviin mellakoihin sanomalla “We love you” ihmisille, jotka käyttäytyvät väkivaltaisesti ja vaarantavat ihmishenkiä. Washingtonissa käynnissä olevat tapahtumatJatka lukemista ”Demokratiaa ei voi pitää itsestäänselvyytenä”